Luku 3 (osa 1) - Snappy Snack Shack

Matkalla Remingtonin yliopiston bileisiin. Tapa, tai pikemminkin riitti, jolla Heather testasi oliko joku tarpeeksi hyvä hänen porukkaansa. Ann ja Lisa olivat ainoat, jotka tähän asti olivat päässet Heatherin mukana yliopistobileisiin ja nyt oli minun vuoroni. Kai tämä pitäisi ottaa jonkinlaisena kunniana, mutta jostain syystä en vain ollut enää niin innostunut näistä bileistä ja tästä ”kunniasta”.
    Ennen juhlien alkamista Heather halusi pysähtyä Snappy Snack Shack -kioskilla. Neiti täydelliselle oli ilmeisesti tullut nälkä, ja kukapa muukaan olisi ollut parempi vaihtoehto ruuanhakureissulle kuin hänen oma pikku palvelijansa – minä. Nousin siis autosta ja yritin pysyä Heatherin minulle valitsemilla korkokengillä pystyssä. Niillä käveleminen ja samaan aikaan hyvältä näyttäminen oli taas aivan eri juttu, johon vain harvat ja valitut (eli Heather) pystyivät. Jos osaisin itse kävellä niillä, saattaisin jopa näyttää hyvältä; päälläni on tiukka musta haalari, tummat hiukseni laskeutuvat kiharrettuina olkapäilleni ja meikkini oli kerrankin onnistunut yllättävän hyvin. Siitä huolimatta jäin Heatherin ja hänen vartaloaan nuolevan punaisen mekkonsa varjoon. No, olin jo tottunut siihen.
    ”Maustettuja maissipähkinöitä!” kuulin Heatherin huutavan pää auton ikkunasta ulos työnnettynä. Hän onnistui näyttämään seksikkäältä jopa siinä asennossa. Myönnettäköön, että osa vihastani häntä kohtaan oli vain puhdasta kateutta. Mutta vain pieni osa.
    Snappy Snack Shackissä ei näyttänyt olevan muita. Se oli ainoa puoti Ohion tässä osassa, josta sai oikeasti hyvää kahvia. Paikka oli muutenkin yllättävän kodikas bensikseksi. Seinät olivat vähän tylsän harmaat, mutta niillä roikkui erilaisia erikoisen näköisiä mainostauluja. Tilaa oli tarpeeksi, mutta samalla tarpeeksi vähän, joten siellä oli mielestäni aina ollut mukavaa ja turvallisen tuntuista. Kukaan muu ei ikinä nähnyt paikan viehätystä minun lisäkseni, olihan se kuitenkin loppujen lopuksi vain aivan tavallinen kioski karkkeineen ja kahveineen.
    Näin maissipähkinät kassan luona, joten hoipertelin sinne. En ikinä ollut itse pitänyt niistä, mutta ne olivat Heatherin lemppareita, ja Heatherhän sai mitä halusi. Aivan kuten jonkun öky miljonääri-isän jo kolmi vuotiaana pilalle lellitty kakara. Ferrareita ja luppakorvakaneja jo ennen kuin lapsi osasi edes puhua. Mihin tämä maailma on oikein menossa, mietin katkerana siitä etten ikinä ollut saanut lapsena haluamaani kania joululahjaksi.
    Kuulin oven avautuvan takanani jonkun muun astuessa sisään. Jo askelista osasin arvella, kuka tuntematon kulkija takanani mahtoikaan olla.
    ”Meinaatko ostaa Super Chungeja?” kuulin tutun äänen kysyvän takanani. Jason Dean. Vaihdoin naamalleni viileästi hymyilevän, mutta lempeän katseen ja hengitän syvään.
    ”En, mutta jos käyttäydyt hyvin, saat ostaa minulle jäähilejuoman”, vastasin kääntyessäni häneen päin. Hei, minähän osasin melkein flirttailla! En tosin yhtä hyvin kuin Jason.
    ”Sinä se et ainakaan ujostele uusien tuttavuuksien kanssa”, jatkoin parin sekunnin hiljaisuuden jälkeen.
    ”Olen tottunut uusiin ihmisiin. Minua on aina raahattu paikasta toiseen”, hän vastasi mystisen surullisen näköisenä. ”Dallas, Baton Rouge, Vegas, Ohion Sherwood... Yksi asia kaikissa niissä on ollut hyvää. Kaikkialla on Snappy Snack Shackejä. Kinkku-juustovoileipä mikroon vain ja herkku on valmis. Se pitää minut järjissäni.” Naurahdin, ja kysyn vain ”niinkö”, koska en tiennyt mitä muutakaan sanoa tai tehdä. Olin jotenkin lumoutunut hänen outoudestaan, tavasta jolla hän veti minua minua pelottavasti puoleensa. Ehkä hänen uskomattomalla komeudellaankin oli osansa asiaan. Hän väisteli katsettani juuri sopivasti saadakseen minut kiinnostumaan itsestään koko ajan enemmän ja enemmän. Tämä jätkä todella tiesi, mistä nainen hullantuu. Hyvän ulkonäön lisäksi hänellä oli jotenkin samaan aikaan möreä, mutta kirkas ääni, sellainen josta varmasti kaikki kundit ja kundien kimmakaverit unelmoivat. Mutta suurin plussa, joka vei voiton kaikista edellä mainituista, oli se, että hän vihasi Heatheriä ja hänen porukkaansa yhtä syvästi kuin minäkin. Ja hän oli varmasti ainoa koko koulusta minun lisäkseni.
    ”Se, mitä teit tänään ruokalassa, oli aika vakavaa”, sanoin yrittäen kuulostaa mahdollisimman ei-vakavalta. Vakavuuttani vähensi varmasti myös se, että olin napannut käteeni kirsikan makuisen toffeenauhan, jota mutustin olevinaan seksikkäästi.
    ”Niin no, ääripäät tekevät vaikutuksen”, hän vastasi. No, ainakin minuun se teki vaikutuksen. Ei kuka tahansa uskaltanut uhmata koulun komeimpia älykääpiöitä – Ramia ja Kurtia. ”Halusitko kirsikan vai kokiksen makuisen jäähilejuoman?” hän jatkoi vaihtaen puheenaihetta ennen kuin ehdin vastata hänelle.
    ”Kirsikan.” Kirsikan ja sinut, lisäsin mielessäni.
    Ostettuaan minulle kirsikanmakuisen jäähilejuoman hän saattoi minut ulos ja muistin Heatherin odottavan minua. Odottakoot. Omapahan oli syynsä, kun pisti minut hakemaan hänen sapuskoitansa.
    Pysähdyimme vanhan ja likaisen näköisen moottoripyörän vierelle. Jasonin istuttua sille, tajusin sen kuuluvan hänelle, mahtavaa! Olin aina pitänyt niin sanotuista ”pahoista pojista”.
    ”Hieno pyörä”, päätin tokaista. Omaperäistä.
    ”Luontaisetu isäni rakennusfirmalta. Olet varmasti nähnyt firman mainoksen”, hän sanoi kuin moottoripyörä luontaisetuna olisi aivan tylsää ja kaikinpuolin normaalia.
    ”Dean... Omistaako isäsi Big Bud Dean Constructionin?” kysyin hämmentyneenä. Big Bud Dean Construction oli tunnettu, hyvin iso firma, jonka alaa olivat kaikenlaiset raivaus-, purku-, ja räjäytystyöt. Jokainen amerikkalainen tiesi firman!
    ”Muuttaminen on varmasti rankkaa”, jatkoin vakavampaan sävyyn tajuttuani ettei Jason ollut yhtä innoissani kuin minä.
    ”Ihmisten elämät ovat niin tasaisia. Onko sinun elämäsi sitten täydellistä?” hän selvästikin halusi vaihtaa puheenaihetta. Kaiken tuon ulkokuoren alla olikin herkkä ja haavoittunut poika. Kuinka suloista.
    ”Tottakai...”, vastasin sarkastisesti. ”Olen nytkin menossa yliopistobileisiin.” Katsahdin autoon, jossa Heather odotti selvätikin kärsimättömänä. Töötätköön hän auton torvea minkä ehtii, mutta minulla on juttu kesken erittäin hyvännäköisen kundin kanssa enkä aio Heatherin pilata sitä, ajattelin päättäväisenä. Silti tuo torven ääni palautti minut takaisin maanpinnalle ja kiirehdin jatkamaan:
    ”Ei, ei se täydellistä ole. En oikein pidä ystävistäni”, sanoin ja väänsin suuni väkinäiseen hymyyn. Ilmaisu ”en oikein pidä ystävistäni” oli kyllä todellista vähättelyä. Tunsin enemmän samaistumista ja yhteenkuuluvuutta kohta jo lopussa olevaan jäähilejuomaani kuin Heatheriin.
    ”Minäkään en järin paljoa heistä pidä”, Jason sanoi ja huokaisi syvään. Näin hänen yrittävän pitää suurimman osan mölyistä mahassaan, olivathan Heather kumppaneineen vielä toistaiseksi ystäviäni. Ja vielä pieni osa minusta halusi olla niin kuin hän. Jason ei näyttänyt pitävän siitä seikasta, joten yritin epätoivoisesti sössöttäen korjata tilanteen:
    ”Se on vähän niin kuin työ. He ovat työkavereitani ja työmme on vain olla suosittuja sun muuta...”
    ”Taitaa olla loman paikka”, hän vastasi ja sytytti tupakan liioitellun hitaasti.
    Kyllä. Oli aika pitää taukoa Heatheristä ja keskittyä oman elämäni elämiseen. Kiitos ideasta Jason.