Luku 3 (osa 2) - Snappy Snack Shack

Saavuimme bilepaikalle. Niin kutsutulle bilepaikalle. Kuvailisin paikkaa enemmänkin sanoilla saastainen, ällöttävä ja ehdottomasti remontin ja sisustuksen tarpeessa oleva. Ihmisiä oli kymmeniä ja koko käytävä oli täynnä tupakansavua. No, sellaisia opiskelija-asuntolat kai olivatkin. Odotin kyllä vähän enemmän näiltä kuuluisilta Remingtonin yliopiston bileiltä – vähän enemmän kuin huoran näköisiä naisia ja nurkassa paneskelevia pariskuntia. No, kokemus se tämäkin oli.
    ”Terve vaan, leidit. Heittäkää takkinne lattialle”, kolmekymppisen näköinen tänään-minä-saan-ilmeellä hymyilevä kundi sanoi, kun olimme päässeet käytävän poikki kai jonkinnäköiseen oleskeluhuoneeseen. Huoneessa oli biljardipöytä, jota ainakin tällä hetkellä käytettiin johonkin aivan muuhun kuin biljardinpeluuseen. Yritin kuvitella huoneen ilman roskia, kaikkia näitä ihmisiä ja inhottavia hajuja. Se olisi saattanut olla jopa kotoisa. Koko talo oli hyvin vanha, ja sen kyllä huomasi, mutta jotenkin romanttisen vanhanaikaisella tavalla. Jos siis kuvitteli sen siistinä ja tyhjillään. Tämän tyylisen olohuoneen minä haluaisin omaan kotiini, ajattelin hymyillen.
    ”Veronica, tässä on Brett”, tänään-minä-saan-kundi jatkoi keskeyttäen haaveiluni. Kävi pian ilmi, että Heather oli ilmeisesti mainostanut minua tälle Brett -nimiselle herralle aivan kuin alennusporsaankyljystä halpis-marketeissa sunnuntaiaamuisin, mahtavaa.
    ”Erinomaista”, Brett sanoi katsoen minua kuin pikkulapsi lahjapakettejaan jouluaamuna. Hän supatti jotain tänään-minä-saan-kundin korvaan ja molemmat hihittivät mittaillessaan minua ja Heatheriä katseillaan. He ilmeisesti odottivat saavansa meiltä tänään. Heatheriltä ehkä, minulta ei todellakaan.

Seisoskelin seinän vieressä siemaillen – enemmänkin ahmien – kaljaa jättimäisestä tuopista Brettin seisoessa vierelläni tuijottaen minua kuin kiimainen sonni lisääntymisaikana. Minua ahdisti kaikki ne ihmiset, äänet, hajut, Brett ja toisissaan kyhnäävät pariskunnat. Yritin vain pysyä poissa tieltä kitaten sisuskaluihini viinaa ja odottaen, että Heather olisi valmis lähtemään helvettiin tästä paikasta. Toivottavasti hän oli paremmassa ajokunnossa kuin minä, sillä olin aika varma, että ajaisin päin puuta, jos minut nyt päästettäisiin rattiin. Voisin tosin ajaa päin puuta ihan selvinkin päin, niin olemattomat ajotaitoni olivat.
    En todellakaan ollut juttelutuulella, mutta Brett yritti epätoivoisesti saada minua kiinnostumaan hänestä. Tavallaan minua jopa säälitti hänen epätoivoisuutensa. Hän höpötti jotain pääaineesta ja kyseli kaikkea, mikä ei häntä edes oikeasti kiinnostanut. Kai se oli vain rutiini, jonka hän oli tottunut tekemään saadakseen tytön kanssaan sänkyyn.
    Jossain kauempana näin Heatherin ja toisen kundin suutelevan. Tai no, pikemminkin sitä voisi kutsua toistensa naamoille kuolaamiseksi. Kundi yritti keksiä Heatherille kaiken maailman kohteliaisuuksia, jotta Heather suostuisi ties mihin. Ja olihan hänen pakko suostua, meidän koulullamme oli maine... no, ei-pihtailevana, ja siitä maineesta kuulemma piti pitää kiinni. Ilman sitä, pääsyt tälläisiin super hienoihin ja loistokkaisiin Remington bileisiin ei tulisi kuuloonkaan. Pinnallista etten sanoisi.
    Brettin mennessä hakemaan meille lisää juotavaa – mikä ei luultavasti ollut ollenkaan järkevää jo pienestä humaltuneisuudestani johtuen – päätin karata rakennuksen toiseen päähän, josta löysinkin lopulta mukavan sohvan. Yllätyksekseni olin löytänyt sen ennen yhtäkään kiimaista pariskuntaa, joten uskalsin jopa istuutua sille. Jossain kaukana sisuskaluissani tunsin huonon olon aallon saapuvan, mutta otin silti kulauksen edessäni seisovalta yksin jätetyltä olut-paralta. Joku ei ollut juonut sitä loppuun, joten minun oli vain pakko tehdä se, vai mitä? Ei tuoppia noin vain saanut jättää juomatta, yritin vakuutella itselleni ottaen toisenkin hörpyn.
    Ja juuri mukavan asennon saatuani, Brett ilmestyi sermin takaa virne naamallaan ja istuutui viereeni. Hän ilmeisesti luuli, että olin etsinyt meille oivan panopaikan ihan vain häntä varten.
    ”Mitenkäs pikku cheerleaderini jakselee?” hän aloitti tullen samalla lähemmäs minua. Yritin mennä kauemmas, mutta hän huomasi yritykseni ja laittoi kätensä ympärilleni yritten pitää minut kiinni itsessään. Tunsin huono olon olevan jo lähellä eikä tuo minua lähentelevä karvainen hyypiö auttanut asiaa tippaakaan.
    ”Tiedän, ettei tiedän koulussanne ole tapana pihtailla”, Brett jatkoi.
    ”En voi kovin hyvin”, yritin sanoa, mutta Brett ei tuntunut kuulevan yhtään mitään. Hänen pelkkä katseensakin huusi vain seksiä, seksiä ja vielä vähän lisää seksiä. Hyi helvetti, että minua ällötti hänen kaltaisensa pillun perässä hiihtäjät.
    ”Tehdään se tässä sohvalla, niin se on jännittävämpää”, Brett jatkoi ehdotteluaan innostuneena. Pyristelin pois hänen otteestaan ja hypähdin seisomaan. Pysyin vielä jopa pystyssäkin!
    ”Tiedätkös, minulla on valmis puhe tuollaisille tyypeille...”, aloitin, mutta Brett päätti keskeyttää minut jälleen:
    ”Säästä puheesi jollekin muulle, minä haluan vain päästä panemaan.” Hän meni makaamaan sohvalle malttamattoman näköisenä ja ilmeisesti edelleenkin odottaen minun hyppäävän mukaan. Mikä idiootti. Olen aina sanonut, että itsevarmuus on seksikästä, mutta tämä ei ihan ollut sitä, mitä ajoin sanoillani takaa.
    Häivyin nopeasti paikalta jättäen Brettin rannalle ruikuttamaan ja päätin etsiä Heatherin, sillä halusin täältä pois ja äkkiä. Hoipertelin takaisin oleskeluhuonetta päin, kun yhtäkkiä tunsin pahan olon aallon rantautuneen satamaansa. Yritin pysyä koossa ja etsin Heatheriä panikoivalla katseellani. Vähän ajan päästä näin hänet Brettin luona katsellen minua. Hän lähti kävelemään käytävää pitkin minua päin vihaisena ja tiesin laatan lisäksi Heatherin saarnan olevan tulossa.
    ”Mikä sinua vaivaa? Brett sanoi, että pihtailet”, Heather huusi raivoissaan selvästi pelätän omankin maineensa olevan pilalla.
    ”Minulla on tosi paha olo, voisimmeko jo lähteä?” yritin avuttomana ruikuttaa, mutta Heather ei osoittanut ymmärryksen tippaakaan.
    ”No emme todellakaan voi!” hän raivosi takaisin entistä vihaisempana.
Yhtäkkiä tunsin oksennuksen tulevan - ja minnekäs muuallekaan kuin Heatherin kengille. Hänen ilmeensä oli kyllä näkemisen arvoinen. Punatut huulet vääntyivät ympyrän muotoiseksi aukoksi ja hän näytti siltä kuin olisi itsekin voinut oksentaa siihen samaan paikkaan, ei hänkään nimittäin täysin selvinpäin näyttänyt olevan. No, ainakin minulla oli nyt parempi olo!
   Heather otti kiinni hiuksistani ja raahasi minut ulos koko rakennuksesta. Edes ihanan raikas ulkoilma ei tehnyt oloani fyysisesti eikä liiemmin henkisestikään yhtään paremmaksi. Tiesin tehneeni pahan virheen, en ainoastaan oksentaessani Heatherin viidensadan dollarin kengille, vaan myös silloin kun kieltäydyin Brettin ei-niin-kohteliaaseen pyyntöön seksistä.
    ”Senkin typerä ämmä!” Heather aloitti ja tajusin, että monista vihanpuuskista huolimatta en koskaan ollut nähnyt hänen menettävän totaalisesti malttiansa.
   ”Helvetin narttu!” annoin samalla mitalla takaisin enkä tuntenut tippaakaan omantunnon tuskia.
    ”Et ollut mitään, ennen kuin tapasit minut! Leikit barbeilla Betty Finnin kanssa ja myit keksipaketteja ovelta ovelle!” Hmm, no tottahan tuokin oli, ajattelin virne naamallani, kun Heather jatkoi vaahtoamistaan:
   ”Minä toin sinut yliopistobileisiin ja missä on kiitokseni? Käytävän matolla ja Pradan kengilläni!”
   ”Nuole sieltä vain, oksennat kuitenkin kaiken ulos sormet-kurkkuun-laihdutusmenetelmälläsi!” tokaisin näppärästi takaisin.
   ”Maanantaina olet vainaa. Kerron kaikille tästä illasta. Vaihtaisit koulua, Westerburgiin et kelpaa”, hän sanoi lopulta pelottavan rauhallisesti ja tiesin hänen tarkoittavan joka ikistä sanaa. Heather pystyi tekemään kenestä tahansa koko koulun pilkan kohteen. Ja niin paljon kuin vihasinkin tuota ihmistä enkä enää halunnut olla hänen kaltaisensa, suosio oli koulussamme aika hemmetin tärkeä asia. Ilman sitä, et ollut mitään.